Selaimesi ei ole tuettu. Parhaan kokemuksen saamiseksi suositellaan uudempaa versiota tai eri selainta.

Vesihygienia on tärkeää!

Kylpyvedestä ei koskaan saa puhtaampaa ja turvallisempaa kuin miksi sen itse tekee. Puhtaan kylpyveden kannalta kaksi tärkeää tekijää ovat henkilökohtainen hygienia ja tehokas desinfiointi. Myös käytettävään veteen on syytä kiinnittää huomiota.

Esimerkiksi järvivesi ja merivesi saattavat sisältää bakteereita ja leviä. Koska bakteerit viihtyvät hyvin lämpimässä kylpyvedessä, on varminta lisätä veteen bakteereja tappavaa ainetta ennen kylpemistä. Näin estät tehokkaasti bakteerien muodostumisen. Jos bakteereja kuitenkin on ehtinyt jo kehittyä, tarvitaan ainetta huomattavasti suurempi määrä niiden vaarattomaksi tekemiseen. Markkinoilla on useita merkkejä, mutta tärkeintä on käyttää juuri "oikeaa" lämpötilaa varten kehitettyjä tuotteita. Uima-altaita varten kehitetyt tuotteet eivät sovellu kylpytynnyreille ja päinvastoin.

HUOM! Jos suodatinta ei ole, suosittelemme, että vettä ei käytetä yhtä kertaa enempää. Ei kuitenkaan ole terveydelle haitallista kylpeä samassa vedessä useita kertoja, jos käytetään sopiva määrä klooria, mutta kylvyn jälkeen vesi tuskin näyttää kovin puhtaalta.

Hyvä henkilökohtainen hygienia ennen kylpemistä

Muista, että henkilö joka ei ole pessyt itseään, huonontaa kylpyveden laatua 200 kertaa enemmän kuin peseytynyt henkilö. Aurinkovoidetta, ihovoidetta, saippuaa tms. aineita ei myöskään pidä tuoda veteen. Kylpyvesi pysyy parhaiten puhtaana siten, että jokainen kävijä kurinalaisesti peseytyy / käy suihkussa aina ennen altaaseen menoa.

Kylpeminen perinteisessä kylpytynnyrissä on suurelta osin puhdasta nautintoa siitäkin huolimatta, että se vaatii hieman työtä suunnittelun ja lämmittämisen muodossa. Monet käyttäjät valitettavasti unohtavat, että bakteereita voi esiintyä tai muodostua myös "puhtaassa" vedessä, ja ne viihtyvät erittäin hyvin kylpy-ystävällisessä lämpötilassa. Tehokas ja yksinkertainen keino suojautua bakteereilta on käyttää bakteereja tappavia aineita kuten esim. klooria. Markkinoilla on useita merkkejä, mutta tärkeintä on käyttää juuri "oikeaa" lämpötilaa varten kehitettyjä tuotteita. Uima-altaita varten kehitetyt tuotteet eivät sovellu kylpytynnyreille ja päinvastoin. Jos suodatinta ei ole, suosittelemme, että vettä ei käytetä yhtä kertaa enempää. Ei kuitenkaan ole terveydelle haitallista kylpeä samassa vedessä useita kertoja, jos käytetään sopiva määrä klooria, mutta kylvyn jälkeen vesi tuskin näyttää kovin puhtaalta.

Käytön jälkeen kylpytynnyrin vesi poistetaan.

Kylpytynnyri huuhdellaan puhtaalla raikkaalla vedellä. Jos vesi on seissyt kylpytynnyrissä pitkään, tynnyri on myös harjattava esim. mäntysaippualla. Muista puhdistaa myös istuinpenkkien alta. Jos sinulla on SpaDealersin kamiina, se on aina tyhjennettävä vedestä.

VAROITUS! Jos kemikaalien yhteydessä ei käytetä suodattamista, kylpyvesi on vaihdettava usein. Tyhjennä allas mieluiten jokaisen käyttökerran jälkeen ja huuhtele puhtaalla vedellä. Veden pitäminen kylpytynnyrissä vain tynnyrin tiiviyden varmistamiseksi on tuomittavaa, koska se saattaa synnyttää tynnyriin bakteeripesäkkeitä. Lämpöpuusta valmistettu kylpytynnyri ei kuivu samoin kuin tavallisesta puusta valmistettu eikä periaatteessa ole lainkaan herkkä kuivumiselle.

Suodatusjärjestelmät ja puhdistuslaitokset
Tehokas desinfiointi

Suodatinjärjestelmän ansiosta samaa kylpyvettä voidaan käyttää pidempään. Lähes yhtä tärkeää on kuitenkin käyttää myös bakteereja tappavia kemikaaleja kylpemisen kanssa samanaikaisesti. Suodattaminen poistaa vain epäpuhtauksia, ei bakteereja.

Jokainen kylpijä lisää veteen suuria määriä mikro-organismeja, jotka ovat sekoitus erilaisia bakteereja. Nämä voivat olla sairauksia aiheuttavia ja niitä voidaan torjua tehokkaasti mm. klooria sisältävillä tableteilla. Lue erilliset tiedot tuotteidemme mukana tulevista kemikaaleista!

Korkea klooriarvo (yliannostus) antaa voimakkaan hajun ja voi myös aiheuttaa erilaisia vaurioita laitteille. Se voi myös olla haitallista terveydelle. Sama pätee myös kloorittomien tuotteiden yliannostukseen. Klooriarvo ei saa ylittää 1,5 ppm (1,5 mg/l) ja pH 7,0 - 7,4. Bromin osalta arvo ei saa ylittää 2,0 ppm ja pH välillä 7,2 - 7,8. Noudata ja mittaa näitä arvoja huolellisesti, sillä se on erittäin tärkeää hyvän vesihygienian kannalta.

VAROITUS! Älä koskaan käytä allaskemikaaleja kylpytynnyreissä. Jopa annostelijoilla se vuotaa ulos (läpivuotavan rakenteen vuoksi), vaikka annostelija on kokonaan kiinni. Se aiheuttaa usein yliannostuksen, joka voi aiheuttaa erilaisia vaurioita altaille ja välineille. Kemikaalien aiheuttamat vauriot eivät ole koskaan takuuasia!

5 helposti seurattavaa neuvoa vesihygieniasta huolehtimiseen sinulle, jonka kylpytynnyriin on asennettu suodatusjärjestelmä

  1. Peseydy aina ennen altaaseen menoa
  2. Käytä bakteereja tappavaa ainetta ennen kylpemistä ja sen jälkeen
  3. Tarkkaile ja säädä pH-arvoa tasaisin väliajoin
  4. Lisää 30 ml aktiivi happea kylpyveteen joka viikko
  5. Puhdista suodatinpatruuna usein ja varaa riittävästi suodatusaikaa

pH-arvo - vaikuttaa merkittävästi veden laatuun. Kylpyveden pH-arvon on oltava välillä 7.2-7.6 (kloorille) Arvo voidaan mitata esim. pH-liuskoilla ja sitä voidaan tarpeen mukaan madaltaa tai korottaa. Bromine arvo on oltava 7,2 - 7,8. välillä.

OXYChock - klooriton aine veden hapettamiseen ja desinfiointiin. Käyttämällä 30 ml OXYChock’ia viikossa poistat vedestä bakteereja ja kemikaaleja, jotka ovat lakanneet toimimasta, sekä muuta orgaanista materiaalia. OXYChock’in ansiosta kemikaalit toimivat tehokkaammin, hajuhaitat vähenevät ja jopa kemikaaleista aiheutuva ihon ärsyyntyminen vähenee:

Käyttö:

  1. 30 ml * joka viikko.
  2. 30 ml * jos kylpijöitä on ollut paljon.
  3. 30 ml * jos vesi on pahanhajuista.

* pumppujen on oltava käynnissä n. 20 minuuttia ja kannen ainakin puoliksi auki. Tarvittaessa käsittelyn voi uusia 30 minuutin välein.

Samean veden aiheuttamat ongelmat?

  1. Tunnista ensin ongelma: Johtuuko se saippuasta, öljystä, bakteereista vai kemiallisesta epätasapainosta?
  2. Valitse sopiva käsittely.
  3. Puhdista suodatinpatruunat ja lisää suodatusaikaa kunnes vesi on kirkasta.
  4. Lisää 30 ml OXYChock’ia 2 erässä, 30 minuutin välein, kannen ollessa ainakin puoliksi auki. Pidä huolta, että pumput ovat käynnissä.
  5. Ole kärsivällinen! Lähes poikkeuksetta vesi ei kirkastu ja puhdistu yhdessä yössä. Samean veden syy täytyy löytää ja poistaa. Lisäksi tarvitaan myös paljon suodatusaikaa.

Suosittelemme että suodatusjärjestelmän putkisto ja kytkennät puhdistetaan säännöllisesti. On olemassa aineita jotka ovat tarkoitettuja juuri tähän tarkoitukseen, suosittelemme että tämä tehdään samanaikaisesti vedenvaihdon yhteydessä. Pumppuja käytetään 10 minuutin ajan ennen veden tyhjennystä. HUOM! Suodatinpatruuna on poistettava ennen putkiston puhdistusaineen lisäystä.

HYVÄ TIETÄÄ!

Jos vesi ei ole kirkasta (vaan sameaa), on syynä lähestulkoon aina huono suodatus. Joko suodatusjaksot ovat liian lyhyitä tai, kuten yleistä, suodatinpatruunat ovat likaiset eivätkä näin ollen pysty poistamaan epäpuhtauksia vedestä.

Suodatinpatruunat:

Suodatinpatruunan tehtävä on poistaa likaa, hiekkaa, mineraaleja, fosfaatteja sekä kylpijöiden ja muiden kiinteiden aineiden hiukkasia vedestä. Valitettavasti jotkut unohtavat suodatinpatruunan puhdistuksen, joka on tärkeä osa hoito-suunnitelmaa. Lika kiinnittyy helposti suodatinpatruunoihin, jotka taas ovat täydellisiä itämisalustoja bakteereille.

Suodatinpatruunan puhdistus: 

  1. Laita likainen suodatin ämpäriin, jossa on vettä, ja lisää esim. konetiskiainetta tai Filter Cleaner’ia.
  2. Anna suodattimen olla liuoksessa vähintään 12 tuntia.
  3. Ota suodatin pois liuoksesta ja huuhtele se sisä- ja ulkopuolelta puhtaaksi esim. vesiletkulla tai hierovalla suihkulla. Anna kuivua kunnolla. Suodattimen täytyy kuivua vähintään kaksi päivää ennen kuin se asennetaan takaisin altaaseen. Huom! Tämä on tärkeää huolimatta siitä mitä muut ohjeet suosittelevat.
Suodata & lajitteleSuodata & lajitteleTuotteiden määrä 14
Tuotteiden määrä 14
SUODATINPALLOT (FILTERBALLS) ROPE
Ei sis. ALV31.60
Sis. ALV39.66
Norm. hinta49.57
TESTITIKUT ALTAITA VARTEN 50 KPL. PH/KLOORI
Ei sis. ALV11.20
Sis. ALV14.06
Norm. hinta17.57
TESTSTRIPS ACTIVE OXYGEN pH, 50 KPL
Ei sis. ALV11.20
Sis. ALV14.06
Norm. hinta17.57
KELLUVA ANNOSTELIJA
Ei sis. ALV10.00
Sis. ALV12.55
Norm. hinta15.69
SEAKLEAR SAOSTUSAINE 1 L
Ei sis. ALV20.00
Sis. ALV25.10
Norm. hinta31.38
CLEAN TAB 5 gr, 1 KG
Ei sis. ALV30.80
Sis. ALV38.66
Norm. hinta48.32
ACTIVPOOL PH UP 1 KG
Ei sis. ALV9.60
Sis. ALV12.05
Norm. hinta15.06
PH MINUS 1,5 kg
SWF5004
Ei sis. ALV9.60
Sis. ALV12.05
Norm. hinta15.06
COMBITABS OXY 20 gr, 1 kg
Ei sis. ALV30.40
Sis. ALV38.15
Norm. hinta47.69
Show
OXYCHOCK, 1 KG
SWF5208
Ei sis. ALV26.00
Sis. ALV32.63
Norm. hinta40.79
FILTER CLEANER, 1 L
Ei sis. ALV18.80
Sis. ALV23.59
Norm. hinta29.49
PIPE CLEANER, 1 L
Ei sis. ALV20.00
Sis. ALV25.10
Norm. hinta31.38
KLOORIPOHJAINEN KEMIKAALIPAKETTI  3 YHDESSÄ
Ei sis. ALV50.32
Sis. ALV63.15
Norm. hinta78.94
KLOORITON  KEMIKAALIPAKETTI
Ei sis. ALV50.32
Sis. ALV63.15
Norm. hinta78.94
Show

AQUACLARUS 4000 SUODATUSJÄRJESTELMÄ
Ei sis. VAT136.29
Sis. ALV171.04
SUODATINPALLOT (FILTERBALLS) ROPE
Ei sis. VAT31.60
Sis. ALV39.66
SUODATUS- LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ EMAUX CF25
Ei sis. VAT656.00
Sis. ALV823.28
Show
TESTITIKUT ALTAITA VARTEN 50 KPL. PH/KLOORI
Ei sis. VAT11.20
Sis. ALV14.06
TESTSTRIPS ACTIVE OXYGEN pH, 50 KPL
Ei sis. VAT11.20
Sis. ALV14.06
OXYCHOCK, 1 KG
SWF5208
Ei sis. VAT26.00
Sis. ALV32.63
SEAKLEAR SAOSTUSAINE 1 L
Ei sis. VAT20.00
Sis. ALV25.10
FILTER CLEANER, 1 L
Ei sis. VAT18.80
Sis. ALV23.59
Tuote on lisätty ostoskoriin Näytä ostoskoriKassasivulle